MINÄ
Olen Mira Torvinen-Määttä, raahelainen graafinen suunnittelija, kuvittaja, ammatillinen opettaja ja markkinointiviestinnän ammattilainen. Graafisella suunnittelulla teen sisällöt helposti lähestyttäviksi ja nostan esiin sen, mikä on tärkeää. Selkeys ja kohderyhmän huomioiminen ovat viestinnän suunnittelijana tärkeimmät arvoni. Kuvituksia teen monilla eri tekniikoilla. Kuvitukseni ovat sympaattisia, lämminhenkisiä ja usein värikkäitä. Kirjoitan myös sujuvaa tekstiä.
Työskentelen tällä hetkellä markkinoinnin ja viestinnän parissa. Sitä ennen olen tehnyt kahdeksan vuoden ajan ammatillisen opettajan töitä, ja erityinen intohimoni sillä saralla on yrittäjyyskasvatus. Olen innostaja ja kannustaja, joka haluaa nostaa meissä jokaisessa olevat vahvuudet esiin. Kansainvälisesti toimiminen on tuonut laajaa näkemystä ja uusia ideoita.
Taide, design ja luova markkinointiviestintä ovat kiinnostuksen kohteitani myös vapaa-ajalla. Käyn näyttelyissä, piirrän ja maalaan. Tykkään lukea. Innostun hyvistä kampanjoista ja nautin kauniista kuvista ja esineistä. Harrastan uimista niin luonnonvesissä kuin uimahallissa ympäri vuoden. Liikun luonnossa erityisesti syksyllä sieniaikaan.